Älliä siellä täällä

Suomen kirjoitusjärjestelmä on melko suoraviivainen, mutta joskus kompastuskiveksi koituu pitkien ja lyhyiden äänteiden erottaminen toisistaan.

”Kuullostaa hyvältä! Se olikin viellä tekemättä.” Kuulostaako tutulta? Usein törmää sellaisiin tuttuakin tutumpien sanojen kirjoitusasuihin, joissa yksi sanansisäinen l-kirjain on oikeinkirjoitusohjeista poiketen kahdentunut. Jotkut kokevat ällien määrän vaikeaksi, osaa toisten erheet potuttavat – sekä muoto kuullostaa että viellä on äänestetty suomen ärsyttävimpien sanojen kärkisijoille.

Miksi konsonanttien määrän vaihtelu on niin yleistä, vaikka suomen kirjain–äänne-yleissääntö on hyvin suoraviivainen? Yhtä äännettä merkitään aina samalla kirjaimella eli kieltä tavallaan kirjoitetaan kuten äännetään, helppoa! Äänteen kestoa taas merkitään kirjainten määrällä: lyhyenä äännetty l kirjoitetaan yhdellä kirjaimella ja pitkänä äännetty kahdella. Suorastaan itsestään selvää! Vaan harva sääntö sitä lopulta on.

Todennäköisimpänä mallina muodolle kuullostaa pidetään sanaa kuulla, joka tosin sekin taipuu pääosin lyhytäänteisenä ja yhdellä l-kirjaimella. Sen sijaan muodon viellä kirjoittaessaan saattaa kielenkäyttäjä pitää mallinaan sanaa siellä. Sijapäätteet -lla, -llä ja -lle tekevät suomen sanansisäisestä ll-kaksoiskonsonantista niin yleisen, ettei ole ihme, jos siitä otetaan mallia myös sellaisiin sanoihin, joihin se ei kuulu.

Ohjeesta allikkoon

Muodolla kuullostaa on paikkansa etenkin pohjalaismurteissa. Yleiskieleen on siitä huolimatta vakiintunut ääntämykseltäänkin lyhyempi konsonantti, mutta sen vaihtelu tuskin ärsyttää kuulijaansa yhtä paljon kuin ortografian eli kirjoitusasun virhe – tohdin epäillä, että äänteen kestoa edes pantaisi merkille. Vaihtelulla ei näet ole vaikutusta sanan merkitykseen.

Oikeinkirjoitusta hankaloittaa lisäksi se, että virheellisistä muodoista keskustellaan paljon. Tämä saa kielenkäyttäjän varpailleen. Vaikka kielitaju ohjaisi oikeaan, epävarmuus voi iskeä ja saada toimimaan juuri päinvastaisesti. Ehkä samasta syystä sanaa siellä näkee myös kirjoitusasussa sielä. Kun varoo kirjoittamasta viellä, voi samankaltainen siellä näyttää ja kuulostaa sekin väärältä, ja tulee tehtyä tarpeettomia korjausliikkeitä.

Ällän kahdentumisessa ei siis tavallaan ole mitään mahdottoman outoa, mutta sanojen kuulostaa ja vielä yleiskieliseen kirjoitusasuun l-kirjaimia kuuluu vain yksi. Vielää, viellää, siellää ja sielää kun riittävästi pyörittelee päässään, saattaa kuitenkin tuntua siltä kuin ällistä ei olisi jäljellä jälkeäkään.

Roosa Virtanen

Kirjoittaja opiskelee suomen kielen asiantuntijaksi Turun yliopistossa. Hän nauttii arkipäiväisten ilmiöiden äärelle pysähtymisestä ja kielen moniulotteisuuden ihmettelemisestä.

Lähteitä: